Olisi tietysti hienoa, jos voisin sanoa, että olen aina ollut kiinnostunut omasta rahankäytöstäni. Että olen aina laskenut käytettävissä olevia varoja ja miettinyt kulutustani tarkasti.

En kyllä ole.

Opiskeluaikana yksin asuessa rahaa oli tietysti vähän, mutta sehän tavallaan kuului asiaan. Joka paikassa sanotaan, että opiskelijoilla ei ole rahaa, joten en edes ajatellut, että sitä pitäisi jäädä säästöönkään. Muutin yhteen silloisen poikaystäväni kanssa, ja koska kävin myös osa-aikaisesti töissä opintojen ohella, oli rahaa normaaliin elämiseen ihan riittävästi. Ei siis tarvinnut jokaista kauppareissua laskea eurolleen, vaan sieltä sai kyllä ruokatarvikkeet hyvin tuotua. Pystyin myös matkustamaan ja harrastamaan, josta toki kuuluu iso kiitos myös vanhemmilleni.

Koska kaikki tämä oli mahdollista, vaikka ”opiskelija on köyhä” oli vakitöissä aloittaminen tietysti jotain sokaisevaa. Yhtäkkiä oli helppo kuvitella, että onhan sitä rahaa vaikka mihin, kun ei ole koirien lisäksi perhettä elätettävänä, ja peruskulujakin on maksamassa kaksi ihmistä. Kaikkeen muuhun oli rahaa, mutta säästäminen jäi vähän heikoille.

Käänteentekevintä omassa rahan käytössäni oli avoero keväällä 2016.

Heti en osannut suhteuttaa huimasti kasvaneita kulujani elämiseeni, vaan ajattelin aluksi edelleen, että koska kuitenkin nähdäkseni tienasin ihan mukavasti, niin onhan minulla varaa. Varaa ostaa parit tennarit, huonekaluja, lomamatka… Samaan aikaan vanhempi koirani loukkasi jalkansa niin, että sen ristisiteet piti operoida toisesta jalasta. Vakuutuksen korvauskatto (1700 euroa) paukkui rikki samantien, joten maksettavaa jäi melkoinen summa itsellekin.

Oli siis pakko tajuta, että rahankäyttöni oli kestämättömällä pohjalla, kun laskuja alkoi putoilla postiluukusta ja huomasin käyttäväni luottokortiakin.

Suorastaan hävettää, sillä äitini oli jo aiemmin useammassa eri yhteydessä kyllä sanonut, että koska olen talouspuolen ihminen, niin minun pitää osata budjetoida myös oma talouteni. Olin siihen asti kuitenkin luistellut tuosta aiheesta vain todella karkealla tavalla ”asuminen maksaa X euroa, rahaa tulee kuussa Y euroa eli jäljelle jäävä Z euroa kyllä varmasti riittää”. Tähän lopputulokseen en ollut laskenut laisinkaan, että mitä kaikkea tuosta Z:sta pitää vielä kuukausittain maksaa.

Kaikki vaan menee, enkä edes tiedä, että mihin

On helppoa uskotella itselleen, että enhän minä nyt mitään turhaa osta, mutta rahat menevät peruselämiseen. Kun sitten alkaa tarkemmin tutkia omia menneitä tilitapahtumiaan, alkaa myös totuus hitaasti valjeta. Pienistä, satunnaisista ostoksista kasvaa helposti suuriakin kustannuksia, joten itselleen on helppoa uskotella, että enhän minä ole mitään kallista ostanut. Suurimpia virheitä on myös se, että luulee säästävänsä sitten lähellä palkkapäivää siitä, mitä on kuukauden lopussa jäänyt jäljelle, kun ”pakolliset” menot on maksettu. Se on varma tapa, että säästöön ei jää oikeastaan mitään. Sääntö numero yksi säästämisen aloittamisessa onkin se, että maksa itsellesi ensin. Palataan siihen ja sen oppimiseen!

Omien tapojen muuttaminen on todella hidasta, joten äkkiseltään mitään ei tapahdu eivät rikkaudet synny kuukaudessa tai kahdessa. Urheilun puolelta olin jo oppinut, että väärin opittujen mallien muuttaminen vaatii satoja, jopa tuhansia toistoja oikealla tavalla ennenkuin muistijälki vanhasta tekemisestä on korvattu oikealla. Ihan sama pätee rahapuolellekin, ja oma oppimismatkani on edelleen kesken. Nykyisin tiedän, että mihin rahani kuluvat ja pystyn siksi ohjailemaan virtoja haluamiini suuntiin.

Ensimmäinen tehtävä on kuitenkin rehellisesti tutkia, että minkä verran rahaa on viimeisten kuukausien aikana mihinkin mennyt. Täysin eurotarkkaa laskelmaa ei aluksi kannata tehdä, mutta karkea jako on itselle aika helposti selvitettävissä. Kun tiedät, että mihin rahasti menevät, voit muuttaa asioita haluamallasi tavalla.