Koirasta haaveillessa mielessä on usein kysymys siitä, että mitä lemmikin omistaminen todella maksaa. Usein todetaankin, että varsinainen hankintahinta on vasta murto-osa kuluista, mutta miten on todellisuuden laita? Mistä kaikesta kuluja siis ruuan lisäksi syntyy ja paljonko?

Päätin aloittaa 12 kuukauden projektin, jossa seuraan rahavirtaa, jonka kulutan kahteen koiraani. Julkaisen joka kuukausi yhteenvedon menneen kuukauden kuluista, ja tulen jaottelemaan ne jollakin sopivalla tavalla – Ainakin ruokinta, terveys, harrastaminen, kenties lokero ylimääräisille kuluille?

Mitä koiran omistaminen maksaa

Tiedän jo nyt, että kulut ovat viimeisen parin vuoden aikana laskeneet huomattavasti. Olen aiemmin harrastanut aktiivisesti niin tottelevaisuutta kuin näyttelyitäkin, joten erilaisia treenimaksuja, hallivuokria ja osallistumismaksuja on juossut tililtäni satojen, ellei tuhansien eurojen edestä. Samoin suurimmat hankinnat koirille on jo tehty, joten lähiaikoina ei ole näkyvissä tarvetta välinepäivityksille. Ensimmäisen koiran kohdalla tuli myös hankittua ja ommeltua esimerkiksi kaulapantoja aivan kasapäin – Siis kaikkiaan pahimmillaan niitä oli helposti ainakin toistakymmentä. Nyt käytössä ovat Hollolan nahkapajan laadukkaat nahkapannat, enkä koe tarvetta isommin pantoja kotona varastoida.

Koirani ovat puhdasrotuisia amerikanstaffordshirenterrierejä, ja tätä kirjoittaessa ne ovat 6- ja 3-vuotiaat. Ostohinta molemmilla on ollut muistaakseni 1200 euroa. Säännöllisille lääkityksille ei ole tarvetta, mutta ruoka-aineherkkyyksien vuoksi en pysty syöttämään niille mitä tahansa. Käytännössä kaikki nappularuoka on poissuljettua, joten koirani raakaruokailevat. Sivukustannuksina tästä on tullut esimerkiksi ylimääräisen pakastimen tarve keittiössäni, sillä lihaa kuluu 1-1,5 kg joka päivä, joten hankintaerätkin ovat isoja ja lisäksi on syytä seurata, että mikä on lihan kilohinta.

mitä koiran omistaminen maksaa

Olen vakuuttanut molemmat koirani terveysvakuutuksilla. Vaikka vakuutusmaksut ovatkin aika kovia (hintaan vaikuttaa mm.rotu), ovat ne molempien koirien kohdalla osoittautuneet erittäin tarpeellisiksi, sillä eläinlääkärissä on kyllä käyty. Vanhempi koira kärsi nuoruusvuotensa pahoista iho-oireista, ja pari vuotta sitten siltä katkesivat ristisiteet toisesta takajalasta. Tuon onnettomuuden hoidossa yksin leikkaus maksoi 2300 euroa, ja myös kontrollikäyntejä tuli useita. Käytännössä olen tainnut joka vuosi saada vakuutuksesta enemmän korvauksia kuin olen maksanut maksuja.

 

Marraskuu 2018

Terveys:
195 eur (Rhondan vakuutusmaksu)
142,45 eur (eläinlääkäri)
= 337, 45 euroa.
Huh! Toki onneksi eläinlääkärilaskusta on odotettavissa vielä vakuutuksesta korvaus, jonka odotan joulukuun puolella saavani. Tuli käytyä Arnoldin kanssa pissavaivoista lääkärissä.

Ruokinta
150 eur (45 kg peuraa)
10,02 eur (naudan sääriluut, M&M)
2,39 (pururullat 2 kpl)
2,39 (pururullat 2kpl)
= 164, 80 euroa
Ruokintakulujen suhteen selvisin marraskuussa helpolla. Hain heti alkukuusta lihoja 45 kiloa, joten sitä on vieläkin jäljellä. Lisäravinteita ei tarvinnut täydentää sittenkään lainkaan, vaan kotoa on löytynyt kaikki tarvittava. Hemmottelin koiriani yhtenä viikonloppuna aidoilla nautaluilla, ja kahdesti nappasin ruokaostosten yhteydessä nahkarullat mukaan. Molemmilla on hammaskalusto pysynyt hammaskivettömänä tällä taktiikalla, joskin Rhondalta on kertaalleen joudutta operoimaan lohjenneita hampaita luiden syömisen seurauksena.

Marraskuu yhteensä 502,25 euroa. Ei mikään pikkuraha.

Avainsanat: ,